Nyt se on ohi! Ai mikä? No, minun tapauksessani ei kesän tissutteluputki, saati kesäloma, puhumattakaan jälleen yhdestä parisuhteesta. Ohi on työttömyysputki, kun syyskuu juuri koittaa. Kaksikymmentä kuukautta olin virallisesti työtön, mutta nyt pääsen vihdoin pätkätöihin käsiksi. Onneksi nykyajan nuorilla on niin helppoa, kun kaikki yhteiskunnassamme - peräti maailman parhaassa - valmiiksi tehty!
Suhtautuminen työhön on pitkälti pielessä. Ei ole tarvetta kiistää työnteon moninaista merkitystä yksilölle ja yhteiskunnalle, mutta ei se saa olla myöskään koko elämä. Työ ei tekemällä lopu eikä siitä saatava hyöty jakaudu oikeudenmukaisesti, sanovatpa herrat ja rouvat mitä tahansa. Sietämätön virhe on kuitenkin nostaa kädet pystyyn ja antaa haitallisen työkulttuurin elää ilman todellista arviointia. Yhtä hölmöä on hurskastella omasta poterosta käsin sillä, miten huonoja kaikki muut - ne erilaiset pirulaiset - ovat omaan itseensä verrattuna.
Minä en halua enkä edes voi suhtautua työhön kuten suuret ikäluokat ovat tottuneet. Työ ei ole elämän keskiö, vaikka se on toki yksi peruspilareista. Enää ei edes ole mahdollista tavoitella menestyksekkäästi suurin joukoin alati korkeampaa asemaa, suurempaa palkkiotasoa ja mittavampaa kulutusta. Kestävä tapa elää edellyttää niin henkisesti, fyysisesti kuin sosiaalisestikin hallitumpaa inhimillistä toimintaa. Ehkä olemme kypsiä siihen, mutta todennäköisyys saisi olla suurempi. Itse aion kuitenkin yrittää omassa pienessä elämässäni sijoittaa työn sopivaan rooliin.
Suomalaisen yhteiskunnan suhtautuminen työhön on osoittautunut reilun parin vuoden aikana ongelmalliseksi omassa kokemuspiirissäni. Varusmiespalvelus - paljolti sangen tehotonta ajantappoa - sattumalta huonoon taloudelliseen aikaan vaikeutti työmarkkinatilannettani varmasti. Täysin aikaansa jäljessä oleva byrokraattinen tukijärjestelmä aiheutti paljon hiusten haromista huolissaan. Ei siis sillä tavoin kuin kosmetiikkateollisuuden puffeissa. Because you're worth shit. Työmarkkinatukijärjestelmämme tekee varsin vaikeaksi erilaisten keikkatöiden tekemisen työttömyysaikana. Ay-liikkeetkin saisivat herätä siihen todellisuuteen, että työurat muuttuvat pirstaleisemmiksi. Se voi olla erittäin huono asia, jos työnantajat saavat mellastaa mielivaltaisesti ymmärtämättä ihmismielen toimintaa ja nokka kiinni kvartaalistatistiikassa. Toisaalta vaihtelevuus on parhaimmillaan sellaista, joka turvallisissa perusraameissa auttaa ihmisiä luomaan uutta jämähtämättä tottumuksen turpeeseen. Aito, rehellinen, ytimekäs kannustus on aina virkistävää vaan niin kovin kitsaasti saatavilla.
Minä voin nyt pyrkiä tekemään työni hyvin ja luottamaan siihen, että uusia ovia aukenee myös ilman palokirveellä hätätilanteissa suoritettua survomista. Roolin vaihdos päätoimisesta työttömästä päivätyöläiseksi ei ole aivan yksinkertaista. Harrastuksiin jää paljon vähemmän aikaa, vaikka rahaa ansaitseekin sen kompensoimiseksi. Päivärytmi olisi myös rukattava takaisin perinteikkäämmäksi, sillä ilman riittävää lepoa ei luova työ onnistu ainakaan ansiokkaasti. Liikunta ja hyvä ravinto ovat myös edellytyksiä menestyksekkäälle jaksamiselle työelämän melskeissä. Siinäpä on minulle tavoitetta kerrakseen. Käsitykseni hyvästä elämästä tuntuu selkenevän hiljalleen, mutta sen siirtäminen käytäntöön ei ole helppoa. Tiedostaminen on metka asia, se voi hajottaa tai koota mielen...
Toisekseen meni taasen putki poikki blogin heitteillejätössä. Parasta on vetäytyä horisontaaliin, vaikka valvominen yökyöpeliä houkuttaa. Manifesteja ehtii laatia huomennakin. Vai kuinka, viherpersu kokkaridemari kepulivassari kristillissitoutumaton rantasvedu?
tiistai 31. elokuuta 2010
torstai 12. elokuuta 2010
Vuoden neljäs päänäyttämö: Viheltävät Salmet
Vuosi etenee vinhasti, mutta blogi on jäänyt kovin heikkoon jamaan. Yritän korjata asiaa, mutta vanha vihulainen Aloituksen vaikeus kampittaa ajattelijaa.
Joka tapauksessa vuosi on edennyt jo neljänteen golfin major-turnaukseen saakka. Juuri käynnistynyt USPGA Championship, Glory's Last Shot amerikkalaisittain, on osin suotta saanut maineen vain sinä neljäntenä majorina. Tosin kisalla ei ole yhtä selkeästi omaa luonnetta kuin muilla kolmella golfin majorkoitoksella, mutta mahtavaa viihdettä golfin parissa on tarjolla. Jos nyt joku onneton sattuisi ajattelemaan, että blogisti on aivan väärässä mieltymyksineen, niin se joku voi ihan rauhassa nauttia yksinkertaisemmista tai kapoisemmista makuvivahteistaan.
USPGA kisataan tänä vuonna Whistling Straitsin kentällä (Kohler, Wisconsin) Michigan-järven rannalla. Edellinen suurkisa, luullakseni myös ainoa, siellä oli vuoden 2004 USPGA. Kauden muut majorithan kisattiin vanhoilla ja toisistaan poikkeavilla kentillä, joiden historia on monin verroin Whistling Straitsia merkittävämpi. Tällä kertaa kenttä ei tarjoa luonnollisuutta, historiallisuutta ja kuuluisia väyliä esteineen, mutta oiva näyttämö loisteliaine maisemineen se kuitenkin on.
Arkkitehti Pete Dye kumppaneineen on luonut täysverisen links-henkisen kentän entisellä, vieläpä täysin tasaiselle, lentokentällä. Maata on siirretty tolkuttomasti ja puskutraktoria on vingutettu, Michigan-järvi on tuotu mukaan peliin ennen kaikkea psykologisena ja maisemallisena elementtinä ja alueelle on kaivettu ilmeisesti alun toista tuhatta bunkkeria. Tarkemmin kenttään voi tutustua TV-lähetysten ohella USPGAn kotisivuilla ja GolfClubAtlaksessa. Geneerisyys ei mielestäni voi koskaan eikä missään peitota luonnollisuutta, mutta parhaimmillaan voidaan keinotekoisesti loihtia dramaattisia ja näyttäviä ilmestyksiä. Tässä herra Dye on jälleen onnistunut, mutta toki hänen ansioluettelostaan löytävät sellaiset monsterit kuin TPC at Sawgrassin Championship Course ja the Ocean Course at Kiawah Island.
Kuka nostelee Wannamaker Trophya maanantain vastaisena yönä? Tiger on sotkenut siviilielämänsä ohella pelinsä, Mickelson kärsii psoriasiksesta, Westwood on ulkona kisasta vammojen takia. Pytylle riittää ottajia, mutta viikon onnistujan veikkaaminen on vaikeaa jopa golfasiantuntijoille. Kenties nuorten pelaajien esiinmarssi saa jatkoa, itse veikkailin tällä erää amerikkalaisia Young Gunseja. Toki eurooppalaisten voitto olisi hieno asia. Golf on kuitenkin siinä mielessä erittäin harvinainen laji, että jopa kaikista suurimmissa kisoissa on useita kymmeniä mahdollisia ehdokkaita voittajiksi. Sanokaapa jokin toinen laji, jossa tuo pitää paikkansa.
Katselen jälleen kerran ammattimiesten pelisuoritusten ohella kaihoten kilpa-areenaa. Jos sellaiselle kentälle pääsisi itse pelaamaan, niin taitaisi tulla kyykytystä sunnuntaisutijalle, liian vähän pelanneelle, olan takaa ja isän kädestä. Ne näkymät Michigan-järvelle, pitkän heinän saartamat parketinomaiset viheriöt ja aaltoilevat väylät, turmiollisen ankaralta näyttävät hiekkaesteet... Siinä olisi kuitenkin jo muisteltavaa kerrakseen. No, ehkä jonakin päivänä minulla on vihdoin aikaa ja rahaa tarpeeksi, että voin alkaa kiertää arkkitehtonisesti merkittäviä golfkenttiä maailmalla. Siihen saakka on haaveiltava TV:n ääressä.
Katselkaapa huviksenne edes hetken verran USPGA Championshipiä. Jos innostutte urheilusta laaja-alaisesti ja pidätte komeista näköaloista, voi tämä lysti kolahtaa ja koukuttaa. Muutoin, no, eihän kukaan kaikesta pidä. Ei edes generalisti.
Joka tapauksessa vuosi on edennyt jo neljänteen golfin major-turnaukseen saakka. Juuri käynnistynyt USPGA Championship, Glory's Last Shot amerikkalaisittain, on osin suotta saanut maineen vain sinä neljäntenä majorina. Tosin kisalla ei ole yhtä selkeästi omaa luonnetta kuin muilla kolmella golfin majorkoitoksella, mutta mahtavaa viihdettä golfin parissa on tarjolla. Jos nyt joku onneton sattuisi ajattelemaan, että blogisti on aivan väärässä mieltymyksineen, niin se joku voi ihan rauhassa nauttia yksinkertaisemmista tai kapoisemmista makuvivahteistaan.
USPGA kisataan tänä vuonna Whistling Straitsin kentällä (Kohler, Wisconsin) Michigan-järven rannalla. Edellinen suurkisa, luullakseni myös ainoa, siellä oli vuoden 2004 USPGA. Kauden muut majorithan kisattiin vanhoilla ja toisistaan poikkeavilla kentillä, joiden historia on monin verroin Whistling Straitsia merkittävämpi. Tällä kertaa kenttä ei tarjoa luonnollisuutta, historiallisuutta ja kuuluisia väyliä esteineen, mutta oiva näyttämö loisteliaine maisemineen se kuitenkin on.
Arkkitehti Pete Dye kumppaneineen on luonut täysverisen links-henkisen kentän entisellä, vieläpä täysin tasaiselle, lentokentällä. Maata on siirretty tolkuttomasti ja puskutraktoria on vingutettu, Michigan-järvi on tuotu mukaan peliin ennen kaikkea psykologisena ja maisemallisena elementtinä ja alueelle on kaivettu ilmeisesti alun toista tuhatta bunkkeria. Tarkemmin kenttään voi tutustua TV-lähetysten ohella USPGAn kotisivuilla ja GolfClubAtlaksessa. Geneerisyys ei mielestäni voi koskaan eikä missään peitota luonnollisuutta, mutta parhaimmillaan voidaan keinotekoisesti loihtia dramaattisia ja näyttäviä ilmestyksiä. Tässä herra Dye on jälleen onnistunut, mutta toki hänen ansioluettelostaan löytävät sellaiset monsterit kuin TPC at Sawgrassin Championship Course ja the Ocean Course at Kiawah Island.
Kuka nostelee Wannamaker Trophya maanantain vastaisena yönä? Tiger on sotkenut siviilielämänsä ohella pelinsä, Mickelson kärsii psoriasiksesta, Westwood on ulkona kisasta vammojen takia. Pytylle riittää ottajia, mutta viikon onnistujan veikkaaminen on vaikeaa jopa golfasiantuntijoille. Kenties nuorten pelaajien esiinmarssi saa jatkoa, itse veikkailin tällä erää amerikkalaisia Young Gunseja. Toki eurooppalaisten voitto olisi hieno asia. Golf on kuitenkin siinä mielessä erittäin harvinainen laji, että jopa kaikista suurimmissa kisoissa on useita kymmeniä mahdollisia ehdokkaita voittajiksi. Sanokaapa jokin toinen laji, jossa tuo pitää paikkansa.
Katselen jälleen kerran ammattimiesten pelisuoritusten ohella kaihoten kilpa-areenaa. Jos sellaiselle kentälle pääsisi itse pelaamaan, niin taitaisi tulla kyykytystä sunnuntaisutijalle, liian vähän pelanneelle, olan takaa ja isän kädestä. Ne näkymät Michigan-järvelle, pitkän heinän saartamat parketinomaiset viheriöt ja aaltoilevat väylät, turmiollisen ankaralta näyttävät hiekkaesteet... Siinä olisi kuitenkin jo muisteltavaa kerrakseen. No, ehkä jonakin päivänä minulla on vihdoin aikaa ja rahaa tarpeeksi, että voin alkaa kiertää arkkitehtonisesti merkittäviä golfkenttiä maailmalla. Siihen saakka on haaveiltava TV:n ääressä.
Katselkaapa huviksenne edes hetken verran USPGA Championshipiä. Jos innostutte urheilusta laaja-alaisesti ja pidätte komeista näköaloista, voi tämä lysti kolahtaa ja koukuttaa. Muutoin, no, eihän kukaan kaikesta pidä. Ei edes generalisti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)